En varmaan tule muistamaan mitään päivää paremmin kuin tätä. Päivä oli herätyksestä asti hyvin stressaava. Militsa heräsi verenvuotoon aamuyöstä ja jouduin tilaamaan ambulanssin ensimmäistä kertaa elämässäni. Kylpyhuone jäi kuin teurastuksen jäljiltä, mikä oli sikäli kurjaa, että kylpyhuoneremontti oli kesken ja tiesin saksalaisten työmiesten tulevan myöhemmin päivällä tekemään sinne töitä. Eivät kuitenkaan onneksi soittaneet poliisille. Koko päivä meni sairaalassa epävarmuuden tilassa, kun odotettiin loppuuko verenvuoto, mikä pitkälti tapahtuikin, ja rauhoittuvatko supistukset, mitä ei tapahtunut. Kävin töissäkin kääntymässä, mutta lähettivät minut pian takaisin naistenklinikaan. Militsa oli hyvin väsynyt ja tokkurainen iltaa kohti ja yritin häntä parhaani mukaan tukea, ihmeteltiin yhdessä lapsen sydänäänikäyriä.

Illalla sitten tuli päätös, että tiheiden supistusten vuoksi on syytä tehdä sektio, mikä oli tavallaan helpotus, kun oltiin koko päivä oltu epävarmassa tilassa. Kuusi viikkoa etuaikaisesta sikiöstä oli tietenkin kova huoli. Itse sektio ei Militsaa muuten rasittanut, mutta epiduraali ja i.v. -yhteyksien avaaminen olivat kipeitä. Sektion yhteydessä tuli varsin merkittävä vuoto, mistä tuore isäkin ehti saada lisähuolenaiheen, mutta onneksi gynekologi oli kokenut kollega. Lapsemme huusi aluksi komeasti, mutta sitten “naristen” ja hänet vietiinkin isän saattamana ensimmäiseksi yöksi lastenklinikkaan tehovalvontaan ylipainehapelle. Isän tehtäväksi jäi sukulaisten hätäinen informoiminen ja sitten tokkuraisen äidin kädestä kiinni pitäminen. Yöllä yksin kotona ei oikein nukuttanut.